
Frans Koivula
Olen 22-vuotias oikeustieteiden ylioppilas Vaasasta. Toimin tällä hetkellä Pohjanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtajana sekä Kokoomusnuorten liittohallituksessa.
Keväällä 2025 olen ehdolla kuntavaaleissa Vaasassa sekä aluevaaleissa Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Tervetuloa lukemaan lisää ja tutustumaan vaaliteemoihini!

MIKSI OLEN POLITIIKASSA?

Olen ollut aina kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Puolueeseen liityin vuonna 2019 ja Kokoomus oli tällöin selvä vaihtoehto itselleni. Kokoomus kannustaa ja luottaa ihmisiin itseensä sekä näiden ahkeruuteen.
Mahdollisuuksien tasa-arvo edistää sitä, että lähtökohdista riippumatta kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Suomessa olemme onnistuneet tässä, ja näin täytyy olla myös jatkossakin Vaasassa.
Julkinen valta ei saa olla itseisarvo. Se on väline sille, että elinkeinoelämä toimii, opiskelijat pystyvät keskittymään opiskelijaelämään ja hoitoa saa kun sitä tarvitsee. Vaasan täytyy pitää fiksulla tavalla huolta omasta taloudestaan, koska tämä kivijalka mahdollistaa kaiken muun menestyksen yhteiskunnassa.
Ajattelen myös, että kaikki ihmisten täytyy voida kehittää itseään ja parantaa asemaansa omalla ahkeruudella. Täytyy myös tiedostaa, että kaikki eivät siihen syystä tai toisesta pysty. Tällöin yhteiskunta auttaa ja tulee vastaan turvaverkkona - yhteiskunnan apuun turvautuminen ei kuitenkaan missään nimessä saa olla lähtökohta. Ahkeruudesta täytyy aina palkita ihmistä.
Olen valmis tekemään nöyrästi töitä menestyvän Vaasan ja Pohjanmaan hyväksi. Pyydän luottamustasi.

KIRJOITUKSET
Lue, miten yhteiskuntaa pitäisi kehittää mielestäni!